paavo panda

EMÄMUNAUS

TARINA

Mistä keksin tarinan sarjakuvalleni tai animaatiolleni? Niin hölmöltä kuin se saattaa kuulostaa; parhaimmat ideat tarinaan ja kerrontaan löytyvät omasta elämästä. Yksi sana, kuva tai vaikka ääni voi olla kipinä inspiraatiolle.

Emämunaus-tarinan ajatukset lähtivät liikkeelle tekstistä, jonka ympärille piirsin hahmot. En halunnut tehdä kuvasta liian siistittyä, vaan halusin hieman rosoisen ja särkyneen ulkomuodon, jossa näkyy viiva ja tussausvaiheen virheet ja "epäröinti". Musteen loppuminen kynässä ja sarjakuvan tekovaiheen "tuskastumisen" tunteet.

 Vaikka sarjakuvan sivut ja tarina vaikuttavatkin lukijasta hauskoilta, on tarinoiden taustalla omakohtainen pelko unohtamisesta, vanhenemisesta, näkökyvyn menettämisestä ja lapsettomuudesta. Minulla on suvussa dementiaa ja ihmiset ympärillä ovat usein huomauttaneet, että en enää muista asioita samalla tavalla kuin ennen. Asia jäi vaivaamaan minua. Siksi syntyi tämä "emämunaus" ajatus yhdensivun mittaisesta sarjakuvasta. Pian yhden sivun sarjakuvia olikin neljä. Ja lopulta minulla olikin riittävästi materiaalia tähän minisarjakuva-albumi julkaisuun.


MUISTI PÄTKII

"Ärsyttävä" naapuri

Sarjakuva_Emämunaus_sivu
Sarjakuva_Emämunaus_sivu

SILTI RAKAS


IDEAT SYNTYVÄT OMASTA ELÄMÄSTÄ

"JANO"

Ideat syntyvät helpoiten aina jostain omakohtaisesta kokemuksesta. "Jano" sarjakuvan tarina syntyi, kun kuulin uutisen uimahallin "salakakkaajasta". Tästä tuli mieleeni lapsuuden uimaretki luonnon järveen. Siskoni ei suostunut menemään uimaan, koska vedessä on kaloja ja nehän pissii veteen.

TARINAN RAKENTEEN IDEOINTI

Alkuperäisessä ajatuksessa "Jano" oli osa Emämunaus -tarinaa ja tähän aikaan hahmottelin munista syntyvien poikasten ulkomuotoa. Päätin kuitenkin jättää "jano" osan pois emämunaus tarinasta. Ja janosta syntyi oma pieni kertomus. Tästä syystä alla olevan yhdensivun mittaisen sarjakuvasivun hahmo on luonteeltaan ja ajatusmaailmaltaan traagisempi ja enemmän lapsen ajatusmaailman omaava kuin lopullisen sarjakuvan päähenkilö, joka on ehkä enemmän "yököttynyt" asian oivaltamisesta kuin varma omasta traagisesta lopustaan. Saattaa myös olla, että olin hieman uupunut. Pelkäsin kyllästyväni saman asian piirtämiseen ja ajattelemiseen. Siksi halusin piirtää jotakin uutta. Ja kokeilla, toisenlaista piirustustekniikkaa.

LOPULLISEN "JANO" SARJAKUVAN ILME


"Jano" sarjakuvastripin hahmon suunnittelu prosessi ja lopullinen visuaalinen ilme

M G (mirva grönqvist 2017)